Dan Simmons : The Terror

Kirja-arvostelussa Dan Simmonsin The Terror

Luin The Terrorin viime keväänä ja olin hyvin vakuuttunut. Aiemmasta Dan Simmonsin tuotannosta mieleen on jäännyt Hyperion ja sen jatko-osa Hyperionin Tuho, joista ensimmäinen oli loistava, mutta toinen oli aivan eri luokkaa ja jäikin minulta kesken. Lähtökohta The Terroriin oli siis varsin epäilevä, mutta onneksi tuli luettua.

The Terror kertoo fiktiivisen version Sir John Franklinin tutkimusretkikunnan kohtalokkaan matkan kohti sadunomaista luoteisväylää. Kirjan päätös on jo siis selvä, mutta miten siihen päädytään on arvoitus, johon The Terror antaa yhden vaihtoehdon. Dan Simmons on tehnyt kirjaa varten ansiokkaan pohjatyön, jonka johdosta kirjan on käsinkosketeltavan autenttinen. Kirjassa hypitään kertojasta toiseen aina kun luku muuttuu, mutta henkilöt palaavat antamaan näkökulmansa tapahtumiin uudestaan ja uudestaan. Näistä varsinaiseksi päähenkilöksi muodostuu irlantilainen viskille perso The Terrorin kapteeni Crozier, joka johtaa miehistönsä läpi tuulen ja jään, samalla kuin mystinen hirviö harventaa joukkoja arktisen pimeyden turvin.

Vaikka kirja ei aivan loppuun asti jaksa pitää yllä hurjaa momenttiaan ja nokkelaa kirjoitusta on se ehdottomasti lukemisen arvoinen opus.

Tilaa The Terror suoraan kotiisi Bookplus-verkkokaupastaTilaa The Terror Amazonista

Arvosana 8.5/10

Poliisi on natsisika !

Poliisit avoimesti poliiseina IRC-Galleriassa

Useat lähteet ovat tänään uutisoineet poliisien liittymisestä IRC-Galleriaan. Alla napsaus Ilta-Sanomien jutusta :

Kaikki kolme esiintyvät IRC-Galleriassa avoimesti poliiseina ja omilla nimillään. He keskustelevat nuorten kanssa aktiivisesti ja pitävät profiiliensa puitteissa myös blogia, joissa ottavat kantaa ajankohtaisiin asioihin.

Avoimesti poliisina ! Nyt kysynkin, että milloin tälle ylitsevuotavalle suvaitsevaisuudelle tulee loppu ? Kohta nämä poliisit saavat varmaan adoptoidakin.

Samanlaisia pelkotiloja sisälsi myös toveri Metsun hätähuuto tekstipohjaisen IRC-Gallerian puolella :

15:56 < Metsu> Kohta varmaan joku vaatii oikeutta mennä naimisiin semmosen kanssa!

Yksinkertaisena kaupunkilaisena ja yksinkertaisen kaupunkilaisen ilmaisuvoimalla joudun siis toteamaan, että poliisi on natsisika!

Tässä vielä yksi avoimesti poliisi IRC-Galleria profiili .[--jutta--]