Luin tänään bussimatkalla Metro-lehteä ja sivun 7 kohdalla, meni aamulla syöty muro väärään kurkkuun. Metro-lehden sivuilla esiteltiin hävytön suunnitelma siveysrikoksesta, jossa Jeesus tulee kadulle kahdesti, aivan kuin kerta ei olisi tarpeeksi !. Kysyn vaan, että kuka on nyt ajatellut lapsia ja mihin tämä tulee johtamaan ?
Kuvassa : Ensi pääsiäisenä Jeesus tulee kadulle kolmesti
Onko kohtuutonta pyytää, että Jeesus (vaikka onkin Jumalan poika) tulisi kiltisti suljettujen verhojen tai lukitun vessanoven takana, kuten normaalit ihmiset. Toki on totta, että Jumala näkee kaikkialle, mutta meidän muiden ei tulisi olla osallisena tästä härskistä siveysrikoksesta.
Jätti penis lähenteli naisia Tuomiokirkon portailla
Se on maailmanlopun merkki kun jättimäiset penikset vaeltavat Tuomiokirkon liepeillä.
Penis liikkui torin kulmilla kello yhdentoista aikaan aamupäivällä. Elosen tietojen mukaan miehinen elin ja valokuvaaja harjoittivat tempauksellaan valokuvataidetta.
Helsingin poliisin mukaan penis on saattanut käyttäytymisestään riippuen syyllistyä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaan tekoon tai yleisen järjestyksen häirintään.
Lauantain Hesarissa oli artikkeli sienistä, jossa todettiin, että “Sienet ovat parhaimillaan nuorina”. Artikkelia oli joku suuressa viisaudessaan kuvittanut kuvalla valkoisesta kärpässienestä.
Pari päivää myöhemmin Hesari oikaisi virheensä toteamalla “Valkoinen kärpässieni on tappavan myrkyllinen”.
Jotta tämän tarina saa oikeat mittasuhteensa on syytä kartoittaa hieman taustoja. On vuosi 1968 ja tv-kanava CBS aloittaa yhden pitkäikäisimmistä tutkivan journalismin ohjelmista maailmassa, ohjelman nimi on 60 Minutes ja katsojalukujen mukaan se on maailman onnistunein tv-ohjelma.
Hypätään noin 35 vuotta eteenpäin – pois Amerikan ihmemaasta ja kohti kylmän pohjolan rajaseutuja. Ryhmä lyhyillä tukilla varustautuneita poikia kokoontuu parin herttaisen tytön kanssa punatiilisen koulurakennuksen eteen ryhmäkuvaa varten, joka leviää irc-gallerian kautta pitkin pysyväksi osaksi suomalaista internettiä.
Kuvassa : Ollos huoleton, poikas valveil on !
Siirrytään taas ajassa eteenpäin, aina vuoteen 2009 asti ja kohtalokkaaseen maaliskuun päivään. 60 Minutes on suorittanut tutkivaa journalismia reportterinsa Lesley Stahlin häkellyttävän tutkimuksen nykypäivän kyberjengeistä, jotka majailevat rapistuneen Neuvostoliiton jäänteissä ja tekevät sieltä hyökkäyksiä viattomien amerikkalaistein tietokoneisiin.
Kuvassa : Leslie Stahl amerikkalaisen tutkivan journalismin betoniporsas.
Leslie Stahl on rakentanut kymmenen minuutin ajan pelkoa ja uhkia Internetiä kohtaan useiden asiantuntijoiden avulla ja nyt on aika antaa tuolle kauhulle kasvot. Nuo kasvot esittelee hakkerinmetsästäjä Dan Jackson.
Kuvassa : Hakkerinmetsästäjä (5-dan) Dan Jackson
Dan Jackson kertoo amerikkalaisille katsojille, että kyberjengiläisiä juhlitaan Venäjällä sankareina ja he ovat käynneet niin ryöhkeiksi, että rohkenevat pilkata amerikan kansaa esittelevänsä kasvonsa ja nimensä internetissä. Aika hidastuu ja Leslie Stahlin käsi lähtee kohti monitoria, hänen sormensa osoittaa monitorilla olevaa ihmishahmoa. Hän kysyy :”Onko hän yksi heistä, kyberjengiläisistä?”.
Kuvassa : Paha saa kasvot
Aika pysähtyy, pelko on saamassa kasvot. Dan Jackson nyökkää totisempana kuin kiviseinä ja toteaa : “Kyllä…häntä kutsutaan Tempestiksi.”. Kamera zoomaa kohti monitoria, kohti pahuuden kasvoja.
Kuvassa : FAIL !
Pikkuskinihän se siinä ! Kyllä äiti mahtaa nyt olla ylpeä, kun poika on näkynyt suuren meren takana televisiossa.
Video löytyy tästä, parhaat palat alkaa 10 minuutin kohdalla (EDIT : CBS on poistanut alkuperäisen videon sivuiltaan ja poistaneeet kohtalokkaan pätkän uudesta versiosta):
EDIT 01.04.2008: CBS on nyt tehnyt korjauksen, jossa on kyseinen emämunaus poistettu, alkuperäinen löytyy ainakin youtubesta :
Meinasi jäädä tämä blogi entry kirjoittamatta, mutta nyt on pahin harmitus (lue vitutus) laantunut, joten valistetaan nyt voidaan taas kansan syviä rivejä.
Seuraavalla viikolla reservin majuri ja suomen johtava John F. Kennedy Sala(liitto)murhatutkija Timo T.A Mikkonen komppasi vaimoaan mediassa, sanomalla, että “Vaimo vastasi yhteisen linjan mukaisesti“. Hyvä, että perheen sisäiset linjakokoukset ovat tuottaneet hedelmää.
Viikonlopun Iltasanomissa julkkis”toimittaja” Rita Tainola haastatteli Nina Mikkosta lempeään sävyyn. Hienoa, että Ritallakin on taas muustakin kerrtotavaa kuin omasta putkiremontista, johon Iltasanomat uhrasi kokoinaisen aukeaman joulun tienoilla.
Uusi sivu käännettiin sunnuntaina 25 tammikuuta, kun Nina Mikkonen tuo ajatusten lietelampi oli Arto Nybergin vieraana. Haastattelun alussa Nina Mikkonen kiitteli 85% prosenttisesti positiivistä palautetta. Kun katson komentteja Arto Nybergin ohjelman alla Youtubesta, niin tuo 85% alkaa sanalla harmi tai sen johdanaisella (lue vittu). Ilmeisesti siis kodin sisäisessä linjakeskustelussa on Timolta tullut palautetta : “Olisi se voinnut paremminkin mennä, sellainen 85%nen suoritus.”.
Arto Nyberg yritti urheasti provoisoida Ajatusten Lietelampea toteamalla, että lastentarhat ovat kyllä Saksalaista perua, mutta 100 vuotta ennen Hitlerin aikaa. Nyberg antoi Mikkoselle mahdollisuuden ripittäytyä kansan edessä kysymällä, että haluaisiko Mikkonen vaihtaa kantaansa lastentarhojen fasistisista juurista, Mikkonen totesti, että “En.”. Myöhemmässä vaiheessa keskustelua Mikkonen rinnasti epäsuorasti koulumurhat lastentarhojen syyksi ja siteerasi vielä yhtä tutkimustakin puheidensa tueksi. Vau, kokonaisen yhden tutkimuksen löysi, nollatutkimuksen määrää kasvatustieteen laitoksessa taitaa olla mykistävä. Jos haluaa nostaa verenpaineitaan, niin Nyberg löytyy ylen arenasta tai Youtubesta osa 1 ja osa 2.
Nybergin ohjelman jälkeen jälkipyykkejä pessyt esim. tutkija Jukka Relander kolumnissaan Metro-lehdessä, joka pelaa asiantuntevasti Hitler-kortin. Tämäkään ei varmaan saa Nina Mikkosta muuttamaan kantaansa Natsitarhoista ja tämä on nyt varmaan sitä kotiäitien mediakiusaamista.
Lisää Mikkosten hullunkurisesta perheestä tulossa ainakin torstaina Perho tuli taloon – ohjelmassa kello 20.00 MTV3-kanavalta.
Reservin Majuri Timo T.A Mikkonen selventää MTV3.fi: viihde sivuilla vaimonsa aiheuttamaa polemiikkia.
Vaimoni vastasi ohjelmassa niin kuin pitikin, oli täysin yhteisen linjan ja aiheen mukaisesti. Vaimoni otti asiaan selkeästi kantaa ja jos se ei uramuijaa tyydytä, niin se on heidän asiansa, Mikkonen jyrähtää.
Kuvassa : Reserverin majuri ja suomen johtava JFK:n salamurhateorioiden asiantuntia Timo T.A “Ei sitä erityisesti oltu kielletty saapumasta paikalle” Mikkonen
Tulipa siis selväksi, että Mikkosilla vaimo pysyy yhteisessä linjassa, siinä hellan ja reservin majurin välissä. Mikkosten perheen metkaa ja hullunkurista elämää saadaan seurata torstaina 29.1.2009 kello 20:00 “perho tuli taloon”-ohjelmassa, joka kaiketi tulee pistämään kaikki katsojaennätykset uusiksi. Ohjelman ennakkotiedoissa kerrotaan, että Nina Mikkonen tuo ajatusten vuotosallas kertoo, miltä tuntuu elää media vihan kohteena.
Kannan ehdottomasti korteni kekoon ja jaan omaa media vihaani tässä blogissa.